Tarroista voidaan tehdä monikerroksisia

Joskus tarroilta vaaditaan erityisiä ominaisuuksia. Laki voi esimerkiksi edellyttää tiettyjen tietojen tai tekstien painamista tai useampaa kielivaihtoehtoa, jolloin tavallisen tarran pinta ei riitä kaikkeen informaatioon. Etenkin lääke-, maali- ja kosmetiikkateollisuudessa käytetään monisivuisia tarroja, jolloin pieneen tilaan saadaan useiden sivujen edestä tietoja.


Tarvitseeko tarraasi mahtua paljon tietoa?

2-kerrostarraan mahtuu paljon tietoa ilman, että tarran myyvä ulkonäkö häiriintyy.  Teemme monisivuiset tarrat liittämällä kaksi tarraa yhteen, jolloin sivut voidaan avata ja sulkea uudelleen. Toimitamme myös vihkotarroja. Niissä on useita sivuja ja sivut voivat olla liimattuina selästä, niin että etiketti aukeaa kuin lehti tai haitaritarroja, jotka on taitettu z-muotoon.

Valmistamme säänkestäviä tarroja

Tarran valmistuksessa pitää huomioida olosuhteet, joissa sitä säilytetään ja käytetään. Avullamme tarra kestää koko tuotteesi elinkaaren. Esimerkiksi shampoopullojen tarrojen on siedettävä kosteutta ja tuubissa oleva tarra ei voi kärsiä puristelusta. Ulkona säilytettävien tuotteiden tarroihin valitaan sään- ja auringonvalon kestävä materiaali. Ulkona pitkään säilytettävien tuotteiden etiketit eivät haalistu, kun valitsemme oikeat painovärit.

Valitsemme tarran liiman aina tuotteen mukaan.

Muovipullon sisältö voi vaikuttaa tarraliiman valintaan. Esimerkiksi autokemikaaleja saattaa tihkua pieniä määriä muovipullon läpi, mikä voi riittää irrottamaan tarran pullosta.Myös tarran kiinnitys- ja käyttöolosuhteet vaikuttavat liiman valintaan. Esimerkiksi pakastettuihin tuotteisiin valitaan pakasteliima ja astioihin irtoava liima, jottei tuotteisiin jää liimatahroja. Hyvin pölyisessä ympäristössä tapahtuvaan etiketöintiin löytyy erityisen pysyviä liimoja. Lasipulloihin tai kierrätettäviin laatikoihin tulevaan tarraan voidaan valita vesipestävä liima, jotta tarra irtoaa helposti pesussa.Lisäksi moniin erikoiskohteisiin, kuten esim. autojen renkaisiin tai laboratorioiden syväjäähän on kehitetty omia liimoja.

Lataa Nordic Labelin Edustavat etiketit -opaskirja

Lataa esite >


    Heräsikö kysyttävää?

    Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme on sinuun heti yhteydessä. Mietitään yhdessä sinulle sopivimmat painoratkaisut.